Kirjoittaja
MEIDÄN PERHEEN ARKIRUOKIA JA LEIPOMUKSIA. Alkuun päätin tehdä vain leivontablogin, mutta leivon nykyään harvemmin joten päätin pistää tänne myös ruokaohjeita. Täältä voi vaikka helposti keksiä että mitä tänään ruuaksi?
Ohjeita lisäilen sitä mukaa kun olen kyseisen ruoan tehnyt.
|
07.04.2010 - 11:20

1 ps makarooneja
vettä
2 lihaliemikuutiota
öljyä
400g naudan jauhelihaa
3 porkkanaa
1 sipuli silputtuna
suolaa, pippuria
MUNAMAITO:
4 munaa
10dl maitoa
suolaa, mustapippuria
PÄÄLLE:
5 tomaattia
2dl emmental-mozzarella juustoraastetta
Keitä makaroonit lihaliemikuutioilla maustetussa vedessä. Paista jauheliha pannulla tilkassa öljyä. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää sipulit ja raaste jauhelihan joukkoon ja mausta seos. Yhdistä lihaseos ja makaroonit, kaada seos vuokaan. Sekoita munamaidon aineet keskenään ja kaada vuokaan, sekoita senverran että makaroonit irtoavat munamaidon joukkoon. Paista 175C uunin alatasolla 50-60 min, kunnes munamaito on hyytynyt. Ota vuoka uunista ja peitä vuoan pinta viipaloiduilla tomaateilla, levitä päälle juustoraaste. Kuorruta laatikkoa uunin ylätasolla kunnes juusto on sulanut ja saanut hiukan väriä.
07.04.2010 - 11:13

6 kpl possun kyljyksiä
1 rkl öljyä
mustapippuria
1 hapan omena
1 punainen paprika
1 sipuli
1½ dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
5 dl vettä
2 rkl soijaa
suolaa
Ota kyljykset lämpenemään n.½h ennen valmistusta. Kuutioi omena ja paprika, hienonna sipuli. Pane voideltuun uunivuokaan ohrasuurimot ja kasvikset. Kiehauta vesi ja sekoita siihen soija. Lisää liemi vuokaan. Mausta. Peitä vuoka foliolla ja paista uunin alimmalla tasolla n.35min. Ruskista kyljykset öljyssä pannulla molemmin puolin, n.2 min per puoli. Mausta. Nosta kyljykset ohraton päälle ja jatka kypsennystä vielä ilman foliota n. 20 min.
07.04.2010 - 11:04

8 perunaa keitettynä
1 iso sipuli
1 pkt pekonia
250g naudan vähärasvaista jauhelihaa
200g purjoviipaleita
suolaa, mustapippuria
4 kananmunaa
KASTIKE:
1 prk kermaviiliä
1 rkl sinappia
1 maustekurkku
suolaa,mustapippuria,(tilliä)
Kuutioi perunat, hienonna sipuli ja leikkaa pekoni pieneksi suikaleeksi. Paista pekoni ensin pannulla ja lisää sitten jauheliha ja lopuksi sipulit. Siirrä seos lautaselle. Paista perunakuutiot rasvassa ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada jauheliha-pekoniseos takaisin pannulle perunoiden sekaan ja lisää kananmunat. Lämmitä sen aikaa että munat hyytyy. Valmista kastike leikkaamalla maustekurkku pieneksi kuutioksi ja sekoita kaikki ainekset kermaviilin kanssa sekaisin.Tarjoa kastiketta pytärin päällä.
07.04.2010 - 11:02

En tähän hätään saa päähäni mikä ohje tämä on minun kymmenistä mustikkapiirakkaresepteistäni!! Tämäkin kuitenkin viime loppukesän tuotantoa kun sai metsästä mustikoita!
07.04.2010 - 10:32

0,6 l vettä
suolaa, valkopippuria, ripaus sokeria
5 porkkanaa
200g pieniä, uusia perunoita
pieni kukkakaali
2 varhaissipulia
kourallinen herneitä
kourallinen pinaattia
0,6 l maitoa
200g koskenlaskija sulatejuustoa
tilliä ja ruohosipulia
Laita vesi kiehumaan ja lisää mausteet. Puhdista ja pilko kasvikset. Lisää kiehuvaan veteen ensin porkkanat ja sitten perunat. Kun ne ovat puolikypsiä lisää kukkakaali, sipuli sekä aivan lopussa herneet,pinaatti sekä maito. Kun kaikki on kypsää lisää murennettu sulatejuusto ja hienonnettu tilli ja ruohosipuli.
07.04.2010 - 10:24
 
1 kirjolohifilee isohko
½ sitruunan mehu
1 ps pieniä katkarapuja
1 prk ruohosipulituorejuustoa
tilliä hienonnettuna
Pyyhi filee talouspaperilla. Viillä fileeseen parin sentin välein taaksepäin kulkevia vinoja taskuja. Voitele filee sitruunamehulla ja ripottele pintaan hieman suolaa. Sekoita sulatetut ja valutetut katkaravut tuorejuuston joukkoon, mausta tillillä (ja pippurilla). Jaa täyte tasaisesti taskuihin. Kypsennä kalaa 175C uunissa kunnes se on kypsä.
07.04.2010 - 10:15

1 pkt isoja paahtoleipiä
maitoa kostutukseen
TÄYTE:
1 pkt palvikinkkua (siivuina)
1 punainen paprika
1 maustamaton tuorejuusto
maitoa notkistamiseen
PÄÄLLE:
maustamatonta tuorejuustoa
kurkunsiivuja
keltaisia kirsikkatomaatteja
Poista paahtiksista reunat. Leikkaa sitten ne kolmioiksi tai neliöiksi. Valmista täyte tehosekoittimessa lyöden sinne paloitellut kinkut, paprikat ja tuorejuusto. Lisää maitoa senverran että notkistuu. Kostuta leipien alaosa maidolla ja lisää täytettä väliin. Laita kansi päälle ja kostuta sitäkin hiukan. Notkista myös päällikansiin tuleva tuorejuusto maidolla ja levitä kannen päälle. Koristele tomaateilla ja kurkuilla.
07.04.2010 - 10:08

Tätä tarjottiin viime kesänä lapsen syntymäpäivillä perinteisen täyttärin sijasta joka mukavasti vilvoitti kuumana päivänä.
1l mansikkajäätelöä
1l suklaajäätelöä
1 l vaniljajäätelöä
(tai pari pakettia trio-jäätelöä)
suklaakastiketta
2 kiiviä viipaloituna
1 rulla suklaanappeja
marenkia murusteltuna
07.04.2010 - 10:01

100 g margariinia
3/4 dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa
4 dl vadelmia
2 dl mustikoita
MURUSEOS:
50 g margariinia
½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
Vaahdota margariini ja sokeri keskenään, lisää muna vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito taikinaan. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan ja ripottele päälle marjat. Sekoita muruseoksen kaikki aineet keskenään ja ripottele muruseos marjojen pinnalle. Paista 200C alimmalla tasolla n.30min.
07.04.2010 - 09:40

POHJA:
2 munaa
1 dl sokeria
3 rkl kiehuvaa vettä
3/4 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 rkl perunajauhoa
½ tl leivinjauhetta
KOSTUTUS:
mustaherukkamehua laimennettuna
TÄYTE:
1 l tuoreita mansikoita
1 dl sokeria
5 liivatetta
3 dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria
1 tlk maitorahkaa
2 rkl sitruunamehua
PÄÄLLE:
½ dl mansikkahilloa
1 l tuoreita mansikoita
mustaherukkamehua laimennettuna
1 dl hyytelösokeria
Kuumenna uuni 200C. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka. Sekoita sokeri ja munat paksuksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot. Lisää kiehuvaa vettä munavaahtoon vähitellen koko ajan vatkaten. Siivilöi jauhoseos vaahtoon ja nostele varovasti sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 11-13 min. Irrota pohja vuoasta hiukan jäähtyneenä. Anna jäähtyä ritilällä paistopinta ylöspäin. Pese vuoka ja leikkaa vuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperikiekko.Vuoraa leivinpaperilla myös vuoan sisäreuna. Halkaise jäähtynyt pohja ja nosta pohjapuoli vuoan pohjalle. Kostuta mehulla. Paloittele mansikat ja lisää puolet sokerista. Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen n.10 min. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Sekoita rahka, mansikat ja loput sokerista. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja lisää kuivaksi puristetut liivatteet ja liuota ne mehuun. Lisää liivateseos rahkaseokseen ja sekoita hyvin. Lisää kermavaahto ja sekoita hyvin, kaada seos sitten vuokaan. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli. Irrota kakusta reuna ja leivinpaperi. Nosta kakku lastojen avulla vadille. Levitä kakun pinnalle mehua kostukkeeksi ja ohut kerros mansikkahilloa. Peitä pinta siivutetuilla mansikoilla. Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan ja lusikoi se mansikoiden pinnalle. Anna hyytyä kylmässä hetki.

|
OTA MUKAAN NAPPINI: 
|