1983663.jpg
Käytin tomusokeria niin niukalti kuin mahdollista, kun mokkapaloissa tökkii usein se liika makeus! Oikeassa ohjeessa oli n.paketillinen, sain sen minimoitua reiluun 3 dl:n ja silti kuorrute pysyi jämäkkänä.


Pohja:
2 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150g sulatettua rasvaa
1,5 dl maitoa

Kuorrutus:
4 rkl kylmää vahvaa kahvia
4 rkl sulatettua rasvaa
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
reilu 3 dl tomusokeria

Valmista pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahtoon yhdessä maidon ja sulatetun rasvan kanssa. Paista pohja 200C n.15 min. (uunipellillinen)
Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Leikkaa neliöiksi.